tiistai 30. joulukuuta 2014

Merimiessäkki



Tämä merimiessäkki meni pukin konttiin pikkuveljelle. Pikkuveli tällaista toivoi jokunen kuukausi sitten mutta torppasin ajatuksen välittömästi, minä en ainakaan sitä tee. Ajatus repun tekemisestä ahdisti, vähän kuten verhojenkin ompelu, pikkutarkkaa mittaamista ja meikäläisen perfektionistiluonteelle tiedossa olisi myös yllinkyllin purkamista ja pähkäilyä. Mutta kas kun se ajatus jäi silti polttelemaan ja pakkohan siihen oli ryhtyä. :)


Vähän apuja nappasin täältä http://blogit.iltasanomat.fi/kassakerho/2011/02/25/merimiessakki/ mutta ihan täysin en ohjeen mukaan tehnyt. Omaani halusin vuoren ja siksi tein myös säkin suuaukon eri tavalla. Tikkailin myös vähän enemmän ja hihnasta halusin säädettävän. Ohje oli kuitenkin loistava ja säkin mitat kuulemma just sopivat. :) 



 Onni on omata vähän hamsterin luonnetta joka purkaa ja säästää kaiken irroitettavan vanhoista laukuista ja muista. Metalliosat ja säätönippelit löytyi ihan omasta takaa eikä niitä tarvinnut erikseen lähteä metsästämään. :)


Kankaana käytin Ikean paksua ja vahvaa puuvillaa. Tarkoitus oli tästä tehdä joskus nojatuolin päällys mutta itse nojatuoli jouti jo kaatikselle ennenkuin ehdin touhuun ryhtyä. Niinpä kangasta löytyi metritolkulla kotoa. Säkin pohjaksi laitoin vahvaa vedenpitävää kangasta, paksuudeltaan jopa paksumpaa mitä tuo Ikean paksu puuvilla on.  


 Alunperin tarkoitus oli laittaa tähän sirkat mutta koska en löytänyt tarpeeksi isoja ja vahvoja, päädyin lenksuihin. Luotan näiden kestävyyteen käytössä enemmän.


Yllätyksekseni tämän tekeminenkin oli kivaa vaikka sitä vähän epäilin ja saajakin oli iloisen yllättynyt. :) Onnistunut projekti siis kaiken kaikkiaan. Miehellekin kuulemma pitää myös tehdä tällainen. :)

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lahjomisia

Tänä vuonna selvisin joulusta ennen viime hetken paniikkia. Ensimmäisen lahjan tein jo lokakuussa ja viimeisen pari päivää ennen joulua. Muutenkin pyrittiin ottamaan tämä joulu vähän rennommin, että jäisi aikaa ihan vain löhötäkin. :)

Lapsia lahjottiin mm. näillä.


Metsolan paksusta Pirates-trikoosta paita koossa 128cm. Kaavana OB:n Little Lamb.


Leveähelmainen tunika koossa 104cm Majapuun Tyttö ja poika trikoosta. Kaava on Ottobresta vaikka en numeroa juuri muista. 


Ottobren Princess owl koossa 92cm. Kangas on Eurokankaasta.


Apinapaita koossa 122cm. Trikoo tilattu muistaakseni Royalkestoilta. 


Tämä setti meni alkukuusta syntymäpäivälahjaksi. Tunikan joustofrotee sekä resori Kangasunelmasta ja raitatrikoo Noshilta. Leggarit OB:n Ropinakaavalla ja tunika Sircus horse.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Digihauvat

Poikani on sen ikäinen että saan pukea hänen päälleen sellaisia vaatteita kuin minä haluan. Vielä ei protestoida eikä sen kummemmin myöskään esitetä toiveita vaatteista. Pikku-ukko sattui kuitenkin näkemään Eurokankaan uusista digitrikoista kuvan ja koiratrikoo aiheutti välittömän reaktion ja siihen ihastuttiin päätä pahkaa, sattuneesta syystä. :) Niinpä minä hellyin ja sitä hänelle hain vaikka se olisi muuten jäänyt ehkä ostamatta. Mutta mitä tehdä siitä ettei kuosi menisi ihan överiksi ja mikä vähän kesyttäisi aika täyttä kuosiasetelmaa? Tällainen siitä tuli.


Punaisen värin hihoihin nappasin yhteensopivaksi muutaman koiran rusetista ja pannasta, koitin välttää yhdistämästä pelkästään aina vain sitä mustaa. Raglaneissa tereet ja etukappaleessa valenappilista.


Lapsi tykkää ja niin tykkään muuten minäkin. Tämä on taas niitä hetkiä kun kangas herää eloon ja lopputulos on paljon kivempi mitä aluksi meinasi. :)

Housut on muuten Ratian housut, kokoa 104cm meidän 80cm pitkällä pojalla, pitkät lahjeresorit vain kääräistynä kaksinkerroin. Näitä voi kutsua jo pitkäikäisiksi. :D

torstai 25. joulukuuta 2014

Siiri ja Myyry

 Meikäläinen lankesi jälleen kerran Paapiin Siiriin ja Myyryyn. Se vaan ihastuttaa joka kerta uusissa väreissä. Näiden jälkeen tuli kyllä vähän kuosiähkyä viiden saman kuosin paidan jälkeen joten pieni tauko voi olla paikallaan. :D




Kolme poikien paitaa koossa 80cm ja 86cm. Kaikki tehty eri kaavoilla pienillä eroilla. Viimeisin näistä meni arvontapalkintona aikaisemmin käydylle arvonnalle, yksi meni lahjaksi ja yksi omalle kullalle.



Tyttöjen paidat koossa 116cm ja 104cm. Ylempi paljon kehuttu Ottobren Owl princess ja alempi Autumn forest. Molemmat paketoitiin pukin konttiin. 

Näissä muuten nähtävillä myös se että kotiin on muuttanut uusi ompelukaveri, Janomen peitetikkikone. Tässä tosin vasta tutustutaan ja alku on ollut kovin kivikkoinen mutta ehkä meistä vielä kaverit tulee. :)

tiistai 23. joulukuuta 2014

Näkyykö tonttuja?



Rauhallista joulua kaikille lukijoilleni! 


Kuvat puhukoon puolestaan. Haalari oma kaava, vinoraitacollege Ikasyrilta. :)

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kuokkavieraat ja lohikset


Tilasin Viljamin puodista pienen ylläripaketin josta paljastui kaikenmoisia herkkuja. Pienemmät palat tuhosin heti jotta ehdin saada niistä vaatetta pojalle ennenkuin jäävät liian pieniksi paloiksi. Sekä kuokkavieras-trikoo että pallot on molemmat Viljamin puodista. Housut olen tehnyt aiemmin EK:n joustocollegesta.


Rakastan nappilistoja poikien vaatteissa. Tämä on toteutettu valenappilistana. (Silitystä olisi toki voinut harkita ennen kuvan ottoa mutta kun aurinko pilkistää kahden minuutin verran ei siinä juuri muuta ehdi kuin napata kameran käteensä ja ottaan ensimmäisen paidan pyykkitelineeltä kuvaksen alle.)

Poikien kuosivaatteissa tulee helposti yökkärifiilis mutta tämä paita ei päällä onneksi yöpaidalta tunnu vaikka vähän sitä pelkäsin. :) Vaalea väri nyt muutenkaan ei ole ihan paras mahdollinen värivalinta vajaa puolitoistavuotiaalle pojalle mutta kuokkavieras on niin vastustamaton kuosi että otin riskin. :)


Aiemmin syksyllä ostin Majapuun avoimista ovista tätä lohistrikoota ja ommeltukin tämä on jo aikaa sitten. Tätä on monessa muussa blogissa jo nähty eri väreissä mutta tätä moniväriä en ole kovinkaan paljon nähnyt. Tätä kangasta oli ostettava viime avoimista ovista myös toisessakin värissä vaikka yleensä tulee vältettyjä samojen kuosien ostoa. :)



Eilen tein viimeisen joululahjan. Nyt on hieman puhti pois sillä tämä viimeinen oli se isotöisin projekti, tai eniten ainakin aivonystyröitä kuormittava. :D Siitä enemmän myöhemmin, nyt koitetaan malttaa pysyä ompeluhuoneesta pois ja aloittaa saumurisilpun siivoaminen pois nurkista jouluksi. ;)

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Lemppareita!

Moikka! Muistatteko mut. :) Täällä vielä ollaan vaikka hetki on elelty hiljaiseloa. Aloitan vuoden alussa työt ja kaiken liikenevän ajan olen nyt ommellut sillä en todellakaan tiedä miten paljon minulle jää töiden alettua aikaa harrastaa, se jää silloin nähtäväksi. En ole siis myöskään ehtinyt koneelle näitä esittelemään ja kuten tiedätte, kuvien ottaminen on tuskaista kun valoa ei vain ole. Nyt päätin kuitenkin kuvia ottaa laadusta huolimatta sillä pimeys ei hetkeen ole kuitenkaan loppumassa.

Sain vihdoin ja viimein Verson puodista sokerihiiriä. Olen tätä kangasta etsinyt tuhottoman kauan joustofroteena mutta nyt sain sitä vihdoin joustocollegena.



Tein sokerihiiristä nappilistapaidan johon väkersin napinlävet nappeineen. Napinläpien ompelu on itselleni aika tuskaista mutta yritetään selättää nyt sitäkin mörköä.  Paitaan sopivat aiemmin tekemäni raitaleggarit aika mainiosti myös.

Eurokangas myi jokin aika sitten palalaareissaan digitrikoita joista osa sattui olemaan lastenvaatemerkki Molon kankaita. Olin yksi onnekkaista ja sain palasen laadukasta ja kaunista Molon digitrikoota ja sitä pari palaa muiden ompelijoiden kanssa vaihtamalla muutaman muutaman muunkin molon kuosin itselleni. Ilveksestä riitti juuri ja juuri etu- ja takakappaleeseen, enempää ei olisi edes tarvittu. :) 



Tykkään näistä molemmista ihan hirveästi. Näistä tuli lempparipaidat tässä koossa. :)

Kaavoina olen käyttänyt hyviksi todettuja vakiokaavoja. Sokerihiirissä slimmi Ottobren Mint lisättynä nappilistalla ja raglan on Ottobren Papana. Leggarit OB:n ruusunpunat.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivä

Tykkään hirveästi isänpäivästä vaikka joka kerta saankin siitä etukäteen hirmuisen stressin. Nyt kun on oma lapsi on hurjan kivaa suunnitella lahjoja ja kortteja. Miehen kanssa ollaan sovittu että isänpäivien ja äitienpäivien mahdolliset lahjomiset tulisi olla jotenkin lapsen kanssa tehtyjä. Tässä lähinnä pointti se ettei juhlapäivän idea olisi vain se lahjan ostaminen kaupasta. Viime äitienpäivänlahjasta ei paremmaksi pysty pistämään mutta jotain me silti keksittiin. 



Pappalle tuunasin kaupasta ostetun paidan silitysarkeilla ja poika teki oman osuutensa kortissa. Aika ihana tuo kortti-idea minkä löysin facebookin äitiryhmästämme. :)


Miehelle meni tällainen setti. Valokuvakollaasi jollaisen tein myös viime vuonna, pojan maalaama muki sekä kortti.



Mietin pitkään miten toteuttaa isänpäivälahja pienen taaperon kanssa. Tällainen kahvikuppi sitten 1-vuotiaan luovuuden purskassa syntyi. Pojan mielestä kaikista hauskinta oli maalata kuppia sisältä. :)

Teen myöhemmin ihan oman juttunsa kupin maalauksesta jotta siitä olisi apua muillekin. Tämä on siis tehty  posliiniväreillä ja kuppi on lopulta poltettu. Posliinin maalauksessa on ne omat juttunsa ja sain askarteluliikkeen myyjältä hyviä vinkkejä siihen.


Kortissa leikkasin vain kartongista sydämen ja painoin pojan käden sen päälle. Yksinkertaista mutta jotenkin niin liikuttavaa. Tosin käytännössä kädenjäljen painaminen ei ihan niin yksinkertaista ollut ilman apuria...

Jos nyt ihan totta puhutaan niin näiden kanssa oli jos jonkinmoista vastoinkäymistä ja lähellä oli ettei mies saanut tuota kahvikuppiaan lainkaan isänpäivänä. Onneksi jotkut ihmiset vaan ovat niin ihania että menevät töihin vaikka vähän etukäteen että saavat asiakkaan päivän pelastettua. Valokuvat olivatkin sitten toinen juttu mutta jätetään siitä märiseminen nyt kuitenkin. :) Loppu hyvin kaikki hyvin.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Pikku Myyn siksak-setti

Osallistuin alkusyksystä facebookin ompeluryhmän ompeluvaihtoon. Vaihdon tarkoituksena oli tehdä vaatetta arvotulle saajalle, lähettää ne ja paljastaa itsensä vasta kun vaatteet oli saatu. Itse osallistuin lasten vaatteiden ryhmään.

Sain tehdä ompeluvaihdossa vaatetta ekaluokkalaiselle tytölle. Olin hieman pulassa sillä en  1-vuotiaan pojan äitinä ole oikein perillä ekaluokkalaisten tyylistä pukeutua. Leikkasin aluksi legginssit värikkäästä päärynäkuosista mutta ompeluvaiheessa totesin kuosin liian lapselliseksi. Niinpä päädyin uusimaan suunnitelmani ja käyttämään selkeitä kuoseja ja värejä.


Idea lähti siksak-kankaasta johon yhdistin punaista. Alitajunta taisi lisäksi puuttua peliin ja viime aikojen muumimaraton aiheutti tahattomasti Pikku Myy vivahteen tähän settiin. :D
Paita on tunikamittainen ja housut leggarimallia. :)



Lisäksi tein kissoja rakastavalle tytölle pussukan silityskalvoilla tehdyllä kissakuviolla. Tai noh, tunnustan, mies taas hieman auttoi kuvion leikkuussa kun sellainen on selkeesti vaan paremmin hanskassa hänellä. :)

Sekä setti että pussukka olivat molemmat tykättyjä. Vaikka alkuun kovin tätä stressasinkin oli tämä kuitenkin niin kivaa että voisin toistekin tähän osallistua. :)

Viime hetket osallistua facebookin arvontaan!

tiistai 28. lokakuuta 2014

Pipoa, myssyä, lakkia, hattua..

Pari viime viikkoa on mennyt tavaroita pikku hiljaa järjestellessä. Ompeluhuone ja lastenhuone vaihtoivat keskenään paikkaa jotta minä saan yöt surrutella koneideni kanssa ja lapsi saa enemmän tilaa leikkiä. Yllättävän paljon tuo kaiken tavaran lajittelu vie aikaa ja kun otetaan tähän mukaan vielä avulias 1-vuotias niin tämän nopeampaan en olisi edes pystynyt. :) Olen superinnoissani tästä huoneiden vaihdosta  vaikka luovuinkin aika monesta neliöstä. Molemmista huoneista tuli/tulee niin paljon toimivammat että vähän harmittaa etten tehnyt tätä jo puolitoista vuotta sitten. Ompsussa on myös uusi kaveri apuna nimeltään Janome johon on vielä tutustuminen käynnissä. :)

Sitten itse asiaan. Kylmyys yllätti ja lapsi oli ilman kunnon paksuja pipoja. Ja niitähän sitten oli tehtävä. Ensin perusmallia jokapäiväiseen käyttöön, ulkopuoli trikoota ja sisäpuoli fleeceä.





Tähtipallopipoja tein itseasiassa kaksin kappalein sillä tapani mukaan tein ensimmäisestä liian ison. Tähtipallopipo on tehty Ottobren Little Pixie -kaavalla ja Siiri ja Myyry pipo on tehty Ottobren Muraveinik -kaavalla johon lisäsin lipan ja nostin hieman niskaa sekä pyöristin lisää päälakea. Kiinnitys leuan alta on tarralla sillä arvelin nepparin olevan kylmä pakkasilla.

Tämä kettupipo oli pakko toteuttaa kun törmäsin tähän karvakankaaseen kaapissani. Muistan kyllä kun sen vuosia sitten ostin mutta siitä ei ole mitään käsitystä mitä siitä piti silloin valmistua. Tuttu tunne kenellekään? :)

 
Kettupipo on tehty myöskin Ottobren Muraveinik -kaavalla. Tässäkin nostin niskaa ja pyöristin päälakea ja muokkasin korvaläppiä sopimaan nauhakiinnitykselle. Vuorena on fleeceä. Korvat olen kiinnittänyt käsin jotta sain ne juuri oikeisiin kohtiin.

Nämä pienet myssyt menevät TYKSin synnytysosastolle. Osallistuin projektiin jossa teemme myssyjä synnärille aikaisemmasta projektista ylijääneistä kankaista. Oma panokseni ovat nämä 32kpl vuoritettuja myssyjä.




Loppuun vielä muutamat kesämmällä valmistuneet lippapipot.





Semmoiset pipot, 41 kappaletta... Tässä ei edes ollut kaikki mutta kaikkia en viitsi lähteä esittelemäänkään.   Jospa sitten seuraavaksi jotain muuta. :D


Käykäähän osallistumassa arvontaan facebookissa. :)  


(Muokattu. Kaavojen lisäys.)